Vuodesta 1925 tähän päivään

Linja-autoliikenne O. A. Aho Oy
on vuonna 1925 perustettu perheyritys,
joka harjoittaa maaseutuliikennettä Pohjanmaalla sekä pikavuoroliikennettä reitillä Kokkola- Tampere-Helsinki.
Lisäksi suoritamme tilausajoliikennettä kotimaassa ja ulkomailla.


Liikennöiminen alkoi vuonna 1925 taksiautolla. Tehtiin viikoittain pari kolme matka Kokkolaan. Aikatauluja ei ollut, ajettiin kulloistenkin mukanaolleiden tarpeiden mukaan ja matkaan lähdettiin aina kun koossa oli autolasti halukkaita. Matkustajien lisäksi kuljetettiin tavaraa. Hevosaikakauden tarpeisiin rakennettu maantie oli kapea ja kaikkea muuta kuin autoliikenteelle sopiva. Vastaantulevat hevoset saattoivat pillastua ja nousta
pystyyn auton kohdatessaan.
Matka Kokkolaan kesti kolmisen tuntia.

Vähitellen matkustajamäärät lisääntyivät ja vuonna 1929 Aho hankki 14-paikkaisen Reo-merkkisen linja-auton. Perustettiin ensimmäinen linja, jota ajettiin aluksi yksi vuoro kumpaankin suuntaan välillä
Räyrinki – Kokkola. Vähitellen hahmottui myös aikataulunmukainen liikenne;
pyrittiin lähtemään Räyringistä kello kuusi
ja Kokkolasta takaisin kolmen aikoihin. Liikennöinti ei ollut pelkkää ihmisten kyyditsemistä, mukaan pantiin jos minkinlaista asiaa kaupungissa toimitettavaksi. Osa tuonaikaisista autoista olikin ”sekajunia”, joissa auton alkupäässä
oli umpinainen henkilötila ja perässä kuormalava. Kuljettajan mukaan saatettiin panna mallitilkku kankaan ostamiseksi, nappeja, jollaisia oli haettava lisää ja
paljon muuta. Takaisin palatessa piti
muistaa jättää kullekin omansa.

Kovin paljoa ei nykyisten linja-autojen varustelutasosta 1930-luvun autoista löytynyt. Pehmustetuilla penkeillä sentään istuttiin, mutta lämmityslaitteiden tulikuumat putket, joissa pakokaasu kiersi, saattoivat aiheuttaa ikäviä yllätyksiä nahkajalkineille. Auton hallintalaitteet olivat mekaanisia ja vaihdetangon käsittely vaati hyvän tuntuman synkronoimattoman vaihdelaatikon välityssuhteisiin. Kuljettajan kättä tarvittiin sadeilmalla myös tuulilasinpyyhkijän käyttämiseen.

Vuoden kuluttua ensimmäisen linjurin hankkimisesta Aho hankki toisenkin linja-auton ja palkkasi ensimmäisen vieraan kuljettajan. Armas Ahon omakin ura oli alkanut palkkakuljettajana perheessä,
josta yrittäjä, taksiautoilija oli lähtenyt Amerikkaan.

Talvisotaan Aho sai komennuksen ambulanssin kuljettajaksi sairasautokomppaniaan Rukajärven suunnalle. Autokin oli tuttu; toinen linja-autoista oli määrätty armeijan käyttöön ja omistaja kuljettajaksi. Penkit riisuttiin
pois ja tilalle rakennettiin telineet sairaspaareja varten.

Sota ja sitä seurannut bensiinin säännöstely toi häkäpöntöt voimanlähteeksi.
Uloimpana auton perässä oli raskas häkäkaasupoltin ja katolla muutama säkki hiiliä tai puupilkkeitä, joita Kokkolaan mentäessä kului pari säkillistä. Välillä oli käytävä lisäämässä polttoainetta ja kolaamassa poltinta. Sota aiheutti viimein huutavan rengaspulan. Renkaiden korjaus
ja vaihto oli matkan aikana jokapäiväistä puuhaa. Häkäkaasulla moottorista ei saanut samaa tehoa kuin bensiinillä eikä ollut harvinaista, että talvikeleillä ja kelirikon aikana täpötäyden auton matkustajat vastamäessä saattelivat kävellen autoa pahimpien paikkojen yli.

Sota-aikana matkustajamäärät lisääntyivät, uutta kalustoa ei saanut, mutta sinnikäs yrittäjä puursi eteenpäin. Auto oli usein niin täynnä väkeä, että käytävällekkään ei enää mahtunut seisomaan. Siltikään ketään ei jätetty tienvarteen. ”Menkää sinne perälle päin” viittasi Armas kun oli saanut oven vaivoin suljettua kaikessa ahtaudessa.
Kerran jouduttiin vaihtamaan moottoriin uusi mäntä kesken matkan kovassa pakkasessa. Matkustajat odottivat läheisessä kahvilassa ja vaikka remontti kesti kuusi tuntia kukaan ei murissut matkan viivästymisestä, pääasia että päästiin perille. Vähitellen ”Ahon Armhan” autoista tuli käsite, jonka kaikki Vetelinjokivarren asukkaat tunsivat. Eikä vähiten Kokkolan lähistön työssäkävijät, joille Ahon bussit edustivat paikallisliikennettä. Tiedettiin, että kaikista vaikeuksista huolimatta Ahon autot ajavat aina, muut jos pääsevät.

Alan kova kilpailu sodan jälkeen varsinkin koululaiskuljetuksista sai epäilyttäviäkin piirteitä. Niinpä Ahon kuljetuksista
kanneltiin liikenneministeriöön asti kadehtijoiden toimesta. Kantelut todettiin kuitenkin aiheettomiksi. Houkuteltiinpa linja-autoreiteille kilpailevia yrittäjiä muualta Suomesta. Autohallin palo 1950-luvulla oli kova isku. Siinä paloi useita linja-autoja ja huoltokalustoa, mutta sekään ei lannistanut. Päivittäistä linjaa jatkettiin ensin Vimpeliin
ja lopulta Seinäjoelle saakka. Siitä kehittyi linjavuorojen eräs perusreitti.

Tilausperusteinen turistiliikenne ensin Suomessa ja myöhemmin maan rajojen ulkopuolelle aina Keski-Eurooppaan asti oli 1960-luvun kehitystä.

Vuonna 1966 Armas Aho luovutti yrityksen poikansa haltuun, mutta perusautoilijana halusi ajaa ainakin kerran päivässä, tavallisesti Kokkolan myöhäisvuoron. Veteraaniautoilija kohtasi lopulta kuolemansa sananmukaisesti saappaat jalassa: Kerran myöhäisvuoron auto ei ilmestynytkään Kokkolan linja-autoaseman lähtölaiturille, ja kun syytä haettiin,
löydettiin vanha autoilija matkansa päähän joutuneena kuljettajan istuimelta.

Armas Aho kuului siihen yrittäjäpolveen,
joka rakensi nykyaikaisen joukkoliikenteen perustaa omalla alueellaan. Hän oli myös perustamassa Linja-autoliiton Kokkolan paikallisosastoa ja kuului sen johtokuntaan alusta alkaen. Tasavallan presidentti myönsi hänelle Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein 6.12.1966. Keskuskauppakamarin hopeisen ansiomerkin hän sai 23.7.1953 ja kullatun 5.6.1958. Linja-autoliiton hopeisen ansiolevykkeen tunnustuksena liikenteen hyväksi suoritetusta arvokkaasta
työstä hän sai kuukautta ennen kuolemaansa, 10.3.1969.



Vuonna 1966 perheyrityksellä päivittäisiä linjavuoroja Vetelin ja Kokkolan välillä seitsemän, lisäksi päivittäinen linja Seinäjoelle ja viisi koululaisvuoroa Perhonjokilaaksossa.

Samana vuonna Armas oli ostanut Åke Sanbergin liikenteen Kaustiselta.
Tuolloin, vuonna 1966 siirtyivät yrityksen liikenneluvat virallisesti Armaalta
pojalleen Osmolle.

1960 - 1970 lukujen vaihteessa lisääntyivät tilausajot. Osmo Aho ryhtyi helsinkiläisen matkatoimisto Euroopan Automatkat Oy:n osakkaaksi ja se järjesti ryhmämatkoja pääasiassa Pohjoismaihin. Myös yhteistyö
Scandinavian matkatoimiston kanssa tarjosi tilausmatkoja Pohjoismaihin ja muuallekkin Eurooppaan, asiakkaiden ollessa yleensä eri puolelta Suomea. Keikat Euroopassa olivat yleensä pitkiä; auto kuljettajineen saattoi viipyä matkalla useita kuukausia, matkustajien vaihtuessa "lennosta". Seitsemänkymmentäluvulla Ahon bussit veivät myös tilausajona monia muutto-kuormia Keski-Pohjanmaalta Ruotsiin.

Vuonna -79 vajaa kolmannes liikevaihdosta saatiin säännöllisestä linjaliikenteestä,
toinen koululaiskuljetuksista
ja reilu kolmannes tilausajoista.
Liikenteessä oli tuolloin 9 isoa linja-autoa, taksibussi sekä avolavapakettiauto. Yrittäjäpariskunnan, Helvin ja Osmon lisäksi palkkalistoilla oli 14 vakituista työntekijää.

1980-luvulla Ahot ostivat Uuno Hakolalta vanhat Viljo Karvosen linjat. Kaupassa siirtyivät Aholle Halsuan ja Kaustisen koulukyyditysten lisäksi
Perho-Kokkola linjavuoro,
neljä linja-autoa sekä autojen kuljettajat työntekijöiksi. Kaupan myötä jokilaakson bussiliikennettä voitiin suunnitella paremmin ja hoitaa hallitummin. Vuosikymmenen loppu-puolelle tultaessa yksilöautoilun lisääntyminen ja Kokkolan tehdastyöpaikkojen väheneminen aiheuttivat linjaliikenteen kannattavuuden heikkenemistä, useita vuoroja jouduttiin supistamaan ja jopa lakkauttamaan kokonaan. Ahon yrityksessä panostettiin
yhä enemmän tilausliikenteeseen ja yhteistyö Hassen matkatoimiston kanssa poikikin yritykselle työtä pitkäksi aikaa; lentokenttäkuljetuksia maakunnista
isoille kentille ajettiin 1980-luvulta aina vuoteen 2002 saakka.

Vetelin kunnan yrittäjäpalkinnon Osmo ja Helvi Aho vastaanottivat vuonna 1986.
Uusi, ajanmukainen linja-autohalli
valmistui Räyrinkiin 1987.

Vuonna 1988 aloitettiin pikavuoroliikenne reitillä Kokkola-Tampere-Helsinki. Vuoro oli tuolloin aloittaessaan Suomen pisin yksittäinen suora linjaliikennevuoro.

Osmo Aho jäi yrityksestään osa-aikaeläkkeelle 1994 ja vuonna 1997 kommandiittiyhtiöstä tuli Linja-autoliikenne O. A. Aho Oy ja yrityksen toiminnassa mukana olivat tuolloin Helvi Ahon lisäksi myös jo kolmannen polven autoilijat
Esko, Minna ja Kirsi.

Vuonna 2004 Osmo luopui yrityksensä omistuksesta ja yrittäjiksi ryhtyivät puoliso Helvi Aho sekä lapsista Kirsi ja Esko. Kokonaan sivuun toisen polven liikenne-yrittäjä ei malttanut jäädä, vaan hän seurasi vuosikaudet tiiviisti jälkikasvun toimia kotoaan käsin. Pitkän ja merkittävän työn yrittäjänä tehny Osmo Aho kuoli 14.06.2016

Kiitos kuljetuista kilometreistä ja
tervetuloa uusille matkoille
mukaan.