Historia

Liikennöiminen alkoi vuonna 1925, taksiautolla. Tehtiin viikoittain pari kolme matka Kokkolaan. Aikataulua ei ollut, ajettiin kulloistenkin mukanaolleiden tarpeen mukaan ja matkaan lähdettiin aina kun koossa oli autolasti halukkaita. Matkustajien lisäksi kuljetettiin tavaraa. Hevosaikakauden tarpeisiin rakennettu maantie oli kapea, ja kaikkea muuta kuin autoliikenteelle sopiva. Vastaantulevat hevoset saattoivat pillastua ja nousta pystyyn auton kohdatessaan. Matka Kokkolaan kesti kolmisen tuntia.

vanha_bussi.jpg
Vähitellen matkustajamäärät lisääntyivät, ja vuonna 1929 Aho hankki 14-paikkaisen Reo-merkkisen linja-auton. Perustettiin ensimmäinen linja, jota ajettiin aluksi yksi vuoro kumpaankin suuntaan välillä Räyrinki – Kokkola. Vähitellen hahmottui myös aikataulunmukainen liikenne; pyrittiin lähtemään Räyringistä kello kuusi, ja Kokkolasta takaisin kolmen aikoihin. Liikennöinti ei ollut pelkkää ihmisten kyyditsemistä, mukaan pantiin jos minkinlaista asiaa kaupungissa toimitettavaksi. Osa tuonaikaisista autoista olikin ”sekajunia”, joissa auton alkupäässä oli umpinainen henkilötila ja perässä kuormalava. Kuljettajan mukaan saatettiin panna mallitilkku kankaan ostamiseksi, nappeja, jollaisia oli haettava lisää ja paljon muuta. Takaisin palatessa piti muistaa jättää kullekin omansa.

Kovin paljoa ei nykyisten linja-autojen varustelutasosta 1930-luvun autoista löytynyt. Pehmustetuilla penkeillä sentään istuttiin, mutta lämmityslaitteiden tulikuumat putket, joissa pakokaasu kiersi, saattoivat aiheuttaa ikäviä yllätyksiä nahkajalkineille. Auton hallintalaitteet olivat mekaanisia ja vaihdetangon käsittely vaati hyvän tuntuman synkronoimattoman vaihdelaatikon välityssuhteisiin. Kuljettajan kättä tarvittiin sadeilmalla myös tuulilasinpyyhkijän käyttämiseen.

Vuoden kuluttua ensimmäisen linjurin hankkimisesta Aho hankki toisenkin linja-auton, ja palkkasi ensimmäisen vieraan kuljettajan. Armas Ahon omakin ura oli alkanut palkkakuljettajana perheessä, josta yrittäjä, taksiautoilija oli lähtenyt Amerikkaan.

Talvisotaan Aho sai komennuksen ambulanssin kuljettajaksi sairasautokomppaniaan Rukajärven suunnalle. Autokin oli tuttu; toinen linja-autoista oli määrätty armeijan käyttöön ja omistaja kuljettajaksi. Penkit riisuttiin pois ja tilalle rakennettiin telineet sairaspaareja varten.

Sota ja sitä seurannut bensiinin säännöstely toi häkäpöntöt voimanlähteeksi. Uloimpana auton perässä oli raskas häkäkaasupoltin ja katolla muutama säkki hiiliä tai puupilkkeitä, joita Kokkolaan mentäessä kului pari säkillistä. Välillä oli käytävä lisäämässä polttoainetta ja kolaamassa poltinta, Sota aiheutti viimein huutavan rengaspulan . Renkaiden korjaus ja vaihto oli matkan aikana jokapäiväistä puuhaa. Häkäkaasulla ei moottorista ei saanut samaa tehoa kuin bensiinillä eikä ollut harvinaista, että talvikeleillä ja kelirikon aikana täpötäyden auton matkustajat vastamäessä saattelivat kävellen autoa pahimpien paikkojen yli.

Sota-aikana matkustajamäärät lisääntyivät, uutta kalustoa ei saanut mutta sinnikäs yrittäjä puursi eteenpäin. Auto oli usein niin täynnä väkeä että käytävällekään ei enää mahtunut seisomaan, mutta ketään ei jätetty tienvarteen. ”Menkää sinne perällepäin” viitasi Armas kun oli saanut oven vaivoin suljettua kaikessa ahtaudessa. Kerran jouduttiin vaihtamaan moottoriin uusi mäntä kesken matkan kovassa pakkasessa. Matkustajat odottivat läheisessä kahvilassa, ja vaikka remontti kesti kuusi tuntia kukaan ei murissut matkan viivästymisestä, pääasia että päästiin perille. Vähitellen ”Ahon Armhan” autoista tuli käsite, jonka kaikki Vetelinjokivarren asukkaat tunsivat. Eikä vähiten Kokkolan lähistön työssäkävijät, joille Ahon bussit edustivat paikallisliikennettä. Tiedettiin, että kaikista vaikeuksista huolimatta Ahon autot ajavat aina, muut jos pääsevät.

Alan kova kilpailu sodan jälkeen varsinkin koululaiskuljetuksista sai epäilyttäviäkin piirteitä. Niinpä Ahon kuljetuksista kanneltiin liikenneministeriöön asti kadehtijoiden toimesta. Kantelut todettiin kuitenkin aiheettomiksi. Houkuteltiinpa linja-autoreiteille kilpailevia yrittäjiä muualta Suomesta. Autohallin palo 1950-luvulla oli kova isku. Siinä paloi useita linja-autoja ja huoltokalustoa, mutta sekään ei lannistanut. Päivittäistä linjaa jatkettiin ensin Vimpeliin, ja lopulta Seinäjoelle saakka. Siitä kehittyi linjavuorojen eräs perusreitti. Tilausperusteinen turistiliikenne ensin Suomessa ja myöhemmin maan rajojen ulkopuolelle aina Keski-Eurooppaan asti oli 1960-luvun kehitystä.

Vuonna 1966 Armas Aho luovutti yrityksen poikansa haltuun, mutta perusautoilijana halusi ajaa ainakin kerran päivässä, tavallisesti Kokkolan myöhäisvuoron. Veteraaniautoilija kohtasi lopulta kuolemansa sananmukaisesti saappaat jalassa: Kerran myöhäisvuoron auto ei ilmestynytkään Kokkolan linja-autoaseman lähtölaiturille, ja kun syytä haettiin, löydettiin vanha autoilija matkansa päähän joutuneena kuljettajan istuimelta.

Armas Aho kuului siihen yrittäjäpolveen, joka rakensi nykyaikaisen joukkoliikenteen perustaa omalla alueellaan. Hän oli myös perustamassa Linja-autoliiton Kokkolan paikallisosastoa ja kuului sen johtokuntaan alusta alkaen. Tasavallan presidentti myönsi hänelle Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein 6.12.1966. Keskuskauppakamarin hopeisen ansiomerkin hän sai 23.7.1953 ja kullatun 5.6.1958. Linja-autoliiton hopeisen ansiolevykkeen tunnustuksena liikenteen hyväksi suoritetusta arvokkaasta työstä hän sai kuukautta ennen kuolemaansa, 10.3.1969.

Vuonna 1966 perheyrityksellä päivittäisiä linjavuoroja Vetelin ja
Kokkolan välillä seitsemän, lisäksi linja päivittäinen Seinäjoelle ja
viisi koululaisvuoroa Perhonjokilaaksossa. Samana vuonna Armas oli
ostanut Åke Sanbergin liikenteen Kaustiselta. Tuolloin, vuonna 1966
siirtyivät yrityksen liikenneluvat virallisesti Armaalta pojalleen Osmolle.

1960 - 1970 lukujen vaihteessa lisääntyivät tilausajot. Osmo Aho ryhtyi
helsinkiläisen matkatoimisto Euroopan Automatkat Oy:n osakkaaksi ja se
järjesti ryhmämatkoja pääasiassa Pohjoismaihin. Myös yhteistyö
Scandinavian matkatoimiston kanssa tarjosi tilausmatkoja Pohjoismaihin
ja muuallekkin Eurooppaan, asiakkaiden ollessa yleensä eri puolelta
Suomea. Keikat Euroopassa olivat yleensä pitkiä; auto kuljettajineen
saattoi viipyä matkalla useita kuukausia, matkustajien vaihtuessa
"lennosta". Seitsemänkymmentäluvulla Ahon bussit veivät myös
tilausajona monia muuttokuormia Keski-Pohjanmaalta Ruotsiin.

Vuonna 1979 vajaa kolmannes liikenvaihdosta saatiin säännöllisestä
linjaliikenteestä, toinen koululaiskuljetuksista ja reilu kolmannes
tilausajoista. Liikenteessä oli tuolloin 9 isoa linja-autoa, taksibussi
sekä avolavapakettiauto. Yrittäjäpariskunnan, Helvin ja Osmon lisäksi
palkkalistoilla oli 14 vakituista työntekijää.

1980-luvulla Ahot ostivat Uuno Hakolalta vanhat Viljo Karvosen linjat.
Kaupassa siirtyivät Aholle Halsuan ja Kaustisen koulukyyditysten lisäksi
Perho - Kokkola linjavuoro, 4 linja-autoa sekä autojen kuljettajat tyontekijöiksi. Kaupan myötä jokilaakson bussiliikennettä voitiin suunnitella paremmin ja hoitaa hallitummin. Vuosikymmenen loppu-puolelle tultaessa yksilöautoilun lisääntyminen ja Kokkolan tehdastyöpaikkojen väheneminen aiheuttivat linjaliikenteen kannattavuuden heikkenemistä, useita vuoroja jouduttiin supistamaan ja jopa lakkauttamaan kokonaan. Ahon yrityksessä panostettiin yhä enemmän tilausliikenteeseen ja yhteistyö Hassen matkatoimiston kanssa poikikin yritykselle työtä pitkäksi aikaa; lentokenttäkuljetuksia maakunnista isoille kentille ajettiin 1980-luvulta aina vuoteen 2002 saakka.
Vetelin kunnan yrittäjäpalkinnon Osmo ja Helvi Aho vastaanottivat vuonna
1986. Uusi, ajanmukainen linja-autohalli valmistui Räyrinkiin 1987.

Vuonna 1988 aloitettiin pikavuoroliikenne reitillä Kokkola - Tampere -
Helsinki. Vuoro oli tuolloin aloittaessaan Suomen pisin yksittäinen suora linjaliikennevuoro.

Osmo Aho jäi yrityksestään osa-aikaeläkkeelle 1994 ja vuonna 1997 kommandiitti-yhtiöstä tuli Linja-autoliikenne O. A. Aho Oy ja yrityksen toiminnassa mukana olivat tuolloin Helvi Ahon lisäksi myös jo kolmannen polven autoilijat Esko, Minna ja Kirsi.

Vuonna 2004 Osmo luopui yrityksensä omistuksesta ja yrittäjiksi ryhtyivät puoliso Helvi Aho sekä lapsista Kirsi ja Esko. Kokonaan sivuun toisen polven liikenneyrittäjä ei malttanut jäädä, vaan hän seurasi vuosikaudet tiivisti jälkikasvun toimia kotoaan käsin. Pitkän ja merkittävän työn yrittäjänä tehnyt Osmo Aho kuoli 14.06.2016